Blog

Ohi on, ainakin vähäksi aikaa…

Vaalit ovat ohi ja paluu arkeen on alkanut. Keskiviikkoon 12.4. asti meni jännittäessä, että mikä lopullinen tulokseni on. Tarkistuslaskennan vahvistuttua, tulostani korjattiin viidellä äänellä ja lopulliseksi tuloksekseni jäi 208. Muutama päivä meni ihmetellessä, että eikö minun täydykään olla menossa minnekään tai olla työstämässä jotain mainosta. Tuli jota haikea olo, kaipuu turuille ja toreille, ihmisten kanssa juttelemaan.

208 äänellä sain paikan 6. varavaltuutettuna SDP valtuustoryhmässä.  Olenkin jo päässyt tutustumaan valtuustoryhmän toimintaan ja parin viikon päästä alkaa Espoon kaupungin järjestämä perehdytysohjelma meille uusille varavaltuutetuille. Nyt odotan jännityksellä, mitä tuleman pitää!

 

 

Mainokset

Toteutuuko demokratia oikeasti?

Olen tässä kampanjani edetessä tullut siihen tulokseen, että demokratian ei kyllä ihan oikeasti ole mahdollista toteutua nykyisenlaisessa järjestelmässä. Kaikki lähtee mielestäni jokaisen ihmisen tasavertaisesta mahdollisuudesta asettua ehdolle ja (realistisesti) kampanjoida päästäkseen tavoitteeseensa, paikkaan kunnan valtuustossa  tai eduskunnassa.

Kaikki lähtee mielestäni valitettavasti rahasta. Meillä on kaikilla todella erilaiset lähtökohdat lähteä kampanjoimaan vaaleissa. Ehdollehan saa jokainen asettua, siihen asti homma vielä toimii, mutta jo sen jälkeen se sitten lähteekin menemään pieleen… kaikilla ei ole mahdollista laittaa saman verran rahaa kamjanjaansa, kaikkien ei ole mahdollista ottaa lainaa kampanjaansa varten, kaikilla ei ole tuttavia/yrityksiä tukemassa heitä rahallisesti, kaikilla ei ole samanlaisia verkostoja/tukihenkilöitä kampanjoimassa heidän puolestaan. Minusta tälle asialle pitäisi oikeasti tehdä jotain, tässä on selkeä epäkohta! Mitä se voisi olla? Mitä mieltä sinä olet?

Viestiä vaalikentiltä

On ollut todella mukavaa jutella ihmisten kanssa turuilla ja toreilla. Olen saanut monia hyviä ideoita meille politikoille sekä hyviä uusia näkökulmia asioihin! On myös ollut ilo huomata, kuinka ihmisen koko olemus, tietynlainen katkeruus ja kyynisyys, voikin muuttua hetken juttelun jälkeen. Pidetään kaikki mukana myös jatkossa! ❤

Eräs nuorehko nainen (entinen asunnoton Espoosta, asui nykyisin Vantaalla) ehdotti tänään, että miksi eivät politikot voisi olla sellaisilla pysyvillä kojuilla tavattavissa läpi vuoden, eikä vain vaalien alla. Hän ehdotti, että tuollainen ’politikkokahvila’ sijaitsisi aina sillä tietyllä paikalla ja siellä olisi päivittäin joku paikalla. Näin ihmisten olisi helppo tulla juttelemaan asioistaan, kun tietävät, mistä meidät tavoittaa. Kaikilla ihmisillä ei ole puhelimia, tietokoneita tai heille ei tule lehtiä, eli he ovat kaikkien yleisimpien viestimien tavoittamattomissa. Myös heillä ja ehkä juuri heillä voisi olla meille tärkeää kerrottavaa, jos vain joskus antaisimme heille mahdollisuuden tulla kuulluksi. Minusta tämä oli aivan mahtava idea ja ihan varteenotettava jatkokehitettäväksi! 🙂

Toinen rouva oli todella huolissaan nuorten passivoitumisesta. Hän on koko elämänsä tehnyt töitä ja ansainnut elantonsa itse, koskaan ei ole mitään tukia saanut. Hän on myös omalla työllään saanut hankittu oman asunnon, vaikka se on tarkoittanutkin joskus muinoin köyhyydessäkin elämistä. Puhuimme paljon siitä, että miten vaarallista on, jos liian nuorena jo passivoidutaan.

Monen kuntalaisen kanssa olen saanut jakaa huolen lasten ja nuorten pärjäämisestä. Moni on aidosti huolissaan, miten lapset ja nuoret nykyisin voivat päiväkodeissa ja kouluissa? Koulukiusaamista on paljon, oppimisen- ja muita erityisvaikeuksia on yhä enenevässä määrin ja luokkakoot tuntuvat vain kasvavan. Samaan aikaan on jo useamman vuoden ajan vähennetty aikuisten määrää sekä päiväkodeista että kouluista. Eräskin isä oli huomannut jo alle kuukaudessa levottomuutta lapsensa päiväkotiryhmässä, kun ryhmän avustajan määräaikainen työsopimus lopetettiin.

Monilla ihmisillä on oikeasti huoli Suomen tulevaisuudesta ja omasta tai lähimmäisen pärjäämisestä tässä yhä kovenemassa maailmassa. Mitä voisimme tehdä toisin?

SUOSITUKSIA

”Miksi voisi olla viisasta äänestää Heidi Luukkasta?

Sote-uudistuksen jälkeen kuntien päätehtävä on olla sivistyskunta. Siksi on tärkeää, että päättäjien joukossa on koulumaailman mahdollisimman monipuolisesti tuntevia ihmisiä. Heidi tuntee koulumaailman oman ammattinsa kautta. Lisäksi hän on toiminut Päivänkehrän ja Komeetan koulujen johtokunnassa huoltajien edustajana.

Voin vakuuttaa, että Heidi ajaa erityisesti niiden asiaa, jota tarvitsevat elämässään tai opiskelussaan tukea. Tämä onkin viisasta, koska ajoissa annettu apu tai tuki on inhimillisesti arvokasta ja samalla säästyy myös kustannuksia tulevaisuudessa.

Äänestä siis Heidiä, jos haluat Espoon päättäjien joukkoon koulumaailman asiantuntijan!”

Jukka Sarpila
rehtori
Komeetan ja Päivänkehrän koulu

******************************************************************

”Olen tuntenut Heidi Luukkasen jo melkein viisi vuotta. Olemme molemmat koulunkäyntiavustajina Juvanpuiston koulussa Espoossa. Vaikka toimimme eri-ikäisten lasten parissa (Heidi yläkoulussa ja minä alakoulussa), meillä on ollut vuosien mittaan runsaasti mahdollisuuksia tutustua toisiimme.

Heidin silmiinpistävin ominaisuus on aurinkoiset, hymyilevät kasvot. Tämä kertoo oikeasti paljon hänen persoonastaan, sydämellisyydestään ja empaattisuudestaan. Heidi on hyvin pidetty nuorten parissa, sillä hän on suora, reilu ja oikeudenmukainen. Hän on hyvä kuuntelija ja ymmärtää nuorten tapaa hahmottaa maailmaa. Huumorintaju ei myöskään ole hullumpi ominaisuus kun työskentelee murrosikäisten kanssa.

Heidillä on korkea työmoraali ja ymmärrys työnkuvamme laaja-alaisuudesta. Hän on myös nopea hahmottamaan kokonaisuuksia ja erottamaan asioista oleellisimman. Heidi on tämän lukuvuoden ajan toiminut Juvanpuiston koulunkäyntiavustajien yhteys- ja tukihenkilönä ja koordinoinut esimerkiksi alati muuttuvaa taksi- ja valvonta-aikatauluamme. Tässä tehtävässä hän on paitsi osoittanut korvaamatonta organisointikykyä myös taitoa ihmissuhteiden käsittelyssä. Hän on hienotunteinen ja kannustava työkaveri.

Heidi on myös aktiivisesti toiminut koulussamme avustajien työn arvostuksen ja työolojen hyväksi. Hän on hyvin perillä ammatillisista asioista ja uskaltaa myös kertoa tietonsa ja mielipiteensä silloin kun tarvitaan.

Hektisestä työstä huolimatta meillä on Heidin kanssa ollut mahdollisuuksia keskustella syvällisesti sekä työstä että elämästä yleensä. Heidin kanssa tällaiset keskustelut ovat erityisen antoisia. Olen saanut häneltä monenlaisia hyviä neuvoja, esimerkiksi nuorten kohtaamiseen.

Olen vakuuttunut, että juuri kunnallispolitiikka, jossa Heidi haluaa vaikuttaa, on hänen kaltaiselleen ihmiselle mitä parhain kanava. Heidillä on palava halu auttaa ihmisiä heidän jokapäiväisessä elämässään.

Toivotan Heidille onnea ja menestystä!”

Sirkku Isotalo, koulunkäyntiavustaja ja ystävä

******************************************************************

”Nyt on erittäin hyvä ehdokas tarjolla kuntavaaleissa! Tunnen Heidin 35-vuoden ajalta ja suosittelen häntä täydellä sydämellä. Tässä naisessa on voimaa ja järkeä, tahtoa ja tarmoa, ymmärrystä ja inhimillisyyttä, rakkautta ja lämpöä. Heidi on ihminen, joka on ei ajattele asioita vain yhden ihmisen tai ihmisryhmän kannalta, vaan pyrkii aina ymmärtämään kokonaisuudet ja niiden vaikutukset tänään sekä myös tulevaisuudessa. Heidissä saat politiikkaan mukaan ihmisen, joka on ahkera ja tunnollinen, rehellinen ja uskollinen kannattamilleen asioilleen. Kiitos ja terveisin, Theresa Nieminen – täydellä sydämellä”

******************************************************************